Senkkerin kiviainestehtaalla työskentelee kaikkiaan noin 100 henkilöä. Haasteellisia paikkoja riittää, on räjäytystyötä, valtavia koneita, tehdasprosessi, isojen massojen liikuttamista, paljon liikennettä jne. Varsinkin parin menneen vuoden aikana on panostettu paljon työturvallisuuden tason nostamiseen entisestään, esim. perustamalla Senkkerin yhteisen työmaan työsuojelutoimikunta yhdessä aliurakoitsijoiden kanssa, kehittämällä perehdytyskäytäntöjä, auditointeja sekä dokumentaatioita ja osallistuttamalla henkilöstöä turvallisuuskierroksiin.

Voimme kaikki olla ylpeitä siitä, että tehty työ turvallisuuden eteen on kantanut hedelmää ja vuonna 2024 saavutimme kaikki yhdessä tuon maagisen tavoitteen 0 tapaturmaa! Juhlistamme saavutusta tänään herkuttelemalla kaikkiin taukotiloihin toimitetulla suolaisella ja makealla, unohtamatta kuitenkaan, että turvallisuustyö on jokapäiväistä jokaisen arjessa, työtehtävästä riippumatta, koska haluamme ehdottomasti saavuttaa 0 tapaturmaa myös tänä vuonna 2025!

TOIMITUSJOHTAJA

Seepsulan toimitusjohtajaksi on nimitetty Timo Pyykkinen. Timo on aiemmin toiminut yhtiössä tuotanto- ja kehitysjohtajana sekä vt. toimitusjohtajana. Hänellä on takanaan pitkä ura kiviainestuotannon parissa, erikokoisissa yrityksissä, jo ennen Seepsulaan siirtymistään vuonna 2014. “Toivotamme koko Seepsulan hallituksen puolesta Timolle menestystä tehtävään, jota hän on jo VT:nä hoitanut pitkään. Seepsula katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin, kehitykseen panostaen ja Timon valinta nyt pysyväksi toimitusjohtajaksi on tähän ajankohtaan juuri oikea viesti niin talon sisällä kuin ulkopuolelle.” -Harri Koponen, hall. pj.

KEHITYS- JA YHTEISKUNTASUHDEJOHTAJA

Ruut Sjöblom on aloittanut Seepsulassa kehitys- ja yhteiskuntasuhdejohtajana. Hän on ollut Seepsulassa aiemmin järjestelmäkehittäjänä ja hallituksen jäsenenä. Ruut jatkaa edelleen Seepsulan hallituksessa. Hän
tulee kehittämään ja valmistelemaan Seepsulaa ja sen toimintoja vastaamaan alati kehittyvään markkinaan, jossa kiviaines, maankierrätys, läjitys sekä uudet liiketoiminta-alueet mahdollistavat kannattavaa kasvua
Seepsulalle.

Seepsula on usean vuoden ajan tukenut nuorta urheilijaa, hiihtäjä Emil Liekaria (Vuokatti Ski Team Kainuu). Emil on nyt noussut Suomen miesten hiihtomaajoukkueeseen ja sen myötä yhteistyö Emilin kanssa syvenee entisestään.

Emil on Seepsulalle tuttu jo monen vuoden takaa, hän on nimittäin ollut aikoinaan kesätöissä Seepsulan Senkkerin kiviainestehtaalla. Seepsulassa on ollut ilo seurata nuoren miehen kehitystä lajinsa absoluuttiselle huipulle. Olemme ylpeitä tästä yhdessä kuljetusta matkasta ja siitä, että olemme Emilin päätukija ja että hän kantaa kunnialla logoamme asussaan.

Toivomme sydämellisesti menestystä Emilille ja koko Suomelle alkavalle hiihtokaudelle!

Seepsula järjestää yhdessä yhteistyökumppanien kanssa liikenneturvallisuuspäivän tiistaina 6.8.2024 klo 9-15 Senkkerin kiviainestehtaan sisäänajoreitin varrella (toimiston jälkeen oikealla puolella kentällä). Koulut alkavat taas, joten huomion kiinnittäminen esim. ison ajoneuvon kuolleisiin kulmiin on enemmän kuin ajankohtaista.

Ohjelmassa:

Liikenneturvallisuusaiheisia tietoiskuja

Kalustoesittelyä

Pientä tietovisaa

Tarjolla myös kahvia ja pullaa, joten tässä hyvä tilaisuus pitää kahvitauko tärkeän asian äärellä.

TERVETULOA!

Kosteus nousee kapillaarisesti maaperästä kohti maanvaraista pohjalaattaa tai ryömintätilaan, jossa se tiivistyy rakennuksen alapohjaan. Ratkaisuna toimii Seepsulan uusi ja paranneltu kapillaarikatkosepeli, märkäseulottu sepeli 8-16 mm. Tässä erittäin puhtaassa materiaalissa veden kapillaarinen nousu pysähtyy jo korkeudessa 125 mm.

On tärkeää huomioida, että nimenomaan hienoaines edesauttaa kapillaari-ilmiötä. Tavallisessa, ei-märkäseulotussa salaojasepelissä, nousukorkeus voi olla jopa yli 500 mm, vaikka sekin sepeli nopealla vilkaisulla näyttäisikin puhtaalta.

Eli märkäseulottu kapillaarikatkosepeli ja salaojasepeli ovat kaksi eri asiaa. Kapillaarikatkosepelistä on aina määritetty nousukorkeus. Laitathan sinäkin rakennuksesi alle Seepsulan laadukasta ja tutkittua kapillaarikatkosepeliä?