Seepsula julkaisi uuden vastuullisuusraportin

Seepsulan uusin vastuullisuusraportti on julkaistu. Seepsula on kertonut vastuullisuusprojekteistaan jo vuodesta 2010 lähtien, ja uusin raportti on jatkoa vuoden 2012 ja 2014 raporteille. Kuten aiemminkin, vastuullisuusraportti on toteutettu kansainvälisen GRI-ohjeiston mukaisesti. Global Reporting Initiative (GRI) -yhteisön avulla ollaan onnistuttu luomaan yhtenevä ohjeisto yritysten vastuullisuusraportointiin.

Vuosina 2014 ja 2015 Seepsula on jatkanut samalla oppimisen ja kehittymisen linjalla. Etulinjassa olevat arvot vastuullisuus, asiakastyytyväisyys ja jatkuva oppiminen ovat kaikki linkittyneitä toisiinsa. Vuodesta 2014 kehityspainopisteeksi on otettu eritoten kiviainestehtaan parantaminen asiakkaille, työntekijöille ja urakoitsijoille. Paikallisyhteisön ääni otetaan edelleen huomioon päätöksiä tehdessä ja toiminnan kehittyessä. Myös kiviainestehtaan ilmanlaadun parantamiseen on keskitytty mm. uuden kasteludumpperin hankinnalla, sekä Suomen ensimmäisellä automatisoidulla teleskooppisuppilolla.

-Parannamme jatkuvasti suoritustasoamme arvojemme pohjalta. Innovaatioissa ja toimintamallien uudistamisessa on aina lähtökohtana vastuullisuus, kommentoi Seepsulan toimitusjohtaja Karl Sjöblom.

Vastuullisuusraportti löytyy Seepsulan verkkosivuilta, sekä painettuna Seepsulan toimipisteistä.

GRI-raportti 2016

 

Olet nyt varjossa ""Default shadow"". Poistu